Kartta - Sakaide (Sakaidechō)

Sakaide (Sakaidechō)
Sakaide on Japanin kaupunki Shikokun saarella Kagawan prefektuurissa. Se sijaitsee prefektuurin keskiosassa Seton sisämeren rannikolla Marugamen tasangon koilliskulmassa. Kaupungin itäosassa kohoaa laaja, eroosion kuluttama vulkaaninen ylänköalue Goshikidai, länsirajalla taas Iinovuori, jota kutsutaan muotonsa vuoksi myös ”Sanukin Fujiksi”. Ayajoki virtaa kaupungin halki. Sakaideen kuuluu myös useita Seton sisämeren saaria, kuten Yoshima, Iwakurojima ja Hitsuishijima, joiden kautta kulkeva Seton suursilta liittää kaupungin Honshūhun ja Kurashikin kaupunkiin. Sakaidessa on 51 170 asukasta (marraskuussa 2019) ja sen pinta-ala on 92,49 neliökilometriä.

Sakaidessa harjoitettiin 1600-luvun alusta lähtien suolan tuotantoa merivedestä, ja kaupunki onkin rakennettu entisten suola-altaiden päälle. Sen vuoksi kaupungin pohjavesi on vanhastaan ollut huonolaatuista. Suolan tuotanto alkoi väistyä toisen maailmansodan jälkeen teollisuuden tieltä, kun Seton sisämeren rannikon täyttömaalle rakennettiin laivanrakennus-, öljynjalostus- ja alumiiniteollisuuden laitoksia. Sakaidesta tulikin koko prefektuurin merkittävin teollisuuskeskus, jonka liikenneyhteydet paranivat huomattavasti Seton suursillan valmistumisen myötä vuonna 1988. Kaupunkioikeudet Sakaidelle myönnettiin vuonna 1942. Kaupunkiin kuuluvilla maaseutualueilla viljellään esimerkiksi porkkanaa ja bataattia.

Sakaidessa sijaitsee kaksi Shikokun pyhiinvaellusreitin temppeliä: Tennō-ji (temppeli nro. 79) ja Shirominevuorelle rakennettu Shiromine-ji (temppeli nro. 81). Shirominevuorella on myös Saikaideen Hōgen-kapinan jälkeen maanpakoon lähetetyn keisari Sutokun hautamausoleumi. Vuoren juurella sijaitsee vuorostaan Kandani-jinjan pyhäkkö, jonka päähalli on yksi Japanin kansallisaarteista. Osa kaupungista kuuluu Seton sisämeren kansallispuistoon. Sakaidea palvelevat JR Shikokun Yosan-linja ja Seto-ōhashi-linja.

 
Kartta - Sakaide (Sakaidechō)
Kartta
Google Earth - Kartta - Sakaide
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Sakaide
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Sakaide
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Sakaide
OpenStreetMap
Kartta - Sakaide - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Sakaide - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Sakaide - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Sakaide - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Sakaide - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Sakaide - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Sakaide - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Sakaide - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Sakaide - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Sakaide - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)